sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Euroviisut 2018 - finaalikommentteja

Photo: AP
Koska tämän vuoden Euroviisu-voittaja oli silkkaa korvanraiskauspaskaa, joka ei edes tullut Euroopasta, niin kommentoin tähän nyt lähinnä finaalin skandaalia, eli joku kusipää ryntäsi lavalle kesken brittiesityksen, otti SuRie'lta mikrofonin, ja onnistui mölytä siihen jotain, ennenkuin joku onnistui viimein poistamaan sen ihmisroskan lavalta.. Aivan USKOMATONTA, että noin ison skaalan show'ssa on noin paska turvallisuus!

Vaikka SuRie ei ollut omalla listallani kärkisijoilla (ihan OK biisi, toki), niin täytyy silti kehua, että artisti hoiti tilanteen todella hienosti.. Euroviisuissa esiintyminen on varmasti muutenkin tarpeeksi stressaavaa, kun on aivan valtava yleisö, ja ne esitykset jäävät sitten elämään kilpailun historiaan, eli jos jotain menee pieleen, niin sitä taatusti näytetään loputtomasti uudelleen, vuodesta toiseen.. Niin voi vain kuvitella miten kamalalta tilanne tuntuu, kun joku ryntää häiriköimään esitystä, ottaa laulajalta mikrofonin, eikä kukaan tiedä toviin, mitä on tapahtumassa..

Mutta heppu vietiin pois, ja SuRie jatkoi esiintymistä! Hänestä näki hetken aikaa, miten ulalla hän oli, ja kädet tärisivät, mutta hienosti veti loppuun asti, ja biisin lopussa veti jo ihan normaalisti!

Tuli ihan tippa linssiin yleisön reaktiosta - hän sai varmasti illan äänekkäimmät aplodit, ja todellakin ansaitsi ne

Hänelle tarjottiin mahdollisuus esiintyä uudelleen, mutta hän päätti, ettei tarvitse toista mahdollisuutta, vaan oli (ansaitusti) ylpeä esityksestään.

Alla kommenttejani;

Maa Esiintyjä Kappale 🎶 Kommenttini
💧 < Tuo merkki rivin alussa merkkaa suoraan finaaliin menneitä (ei siis semien kautta)

1. Ukraina MELOVIN Under The Ladder 🎶 Tässä oli se vampyyrilaukaisin, ja tulta joka puolella.. Kuin taiteellinen musiikkivideo kasarilta.. Itse viisu ei edelleenkään jäänyt mieleen..

💧2. Espanja Amaia y Alfred Tu Canción 🎶 Irlanti-kategoriassa, eli ihan kiva biisi, mutta tylsä, ja unohtui jo..

3. Slovenia Lea Sirk Hvala, ne! 🎶 Tämä neito ei kuulemma edes itse pitänyt omasta laulustaan, joten miksi kukaan muukaan pitäisi? Yleisvaikutelma oli sellainen "talent show'sta pudotetut"..

4. Liettua Ieva Zasimauskaitė When We're Old 🎶 Katson aika paljon Hallmark-elokuvia, ja niissä on tällaista materiaalia usein taustamusiikkina.. Repesin, kun Graham Norton totesi siinä lopussa, että laulajalla oli "tuo miehesi työpaikalle -päivä" 😂 (Katsoin siis finaalin BBC:lta, kun olin jo katsonut ne semi-finaalit RTÉ:lta)..

5. Itävalta Cesár Sampson Nobody But You 🎶 Varsinkin siinä alkupuolella tuli mieleen se "I need a dollar dollar, a dollar is what I need" -biisi..

6. Viro Elina Nechayeva La Forza 🎶 Tämä oli omassa kärkikolmikossani (Suomen ja Serbian kanssa).. Aivan ihana Tulee mieleen se suosikkikohtaukseni The Fifth Element -elokuvassa.. Lopussa olin ihan kananlihalla 😃

7. Norja Alexander Rybak That's How You Write A Song 🎶 Tämä vaan ärsytti tekoreippaudellaan..

💧8. Portugali Cláudia Pascoal O Jardim 🎶 Yritin miettiä kumpi on huonompi - tämä vai Australia.. Mutta tämän plussana on kuitenkin, että Portugali on Euroopassa..

💧9. Iso-Britannia SuRie Storm 🎶 Tämä on ihan mukava viisu, mutta valitettavasti tähän finaaliesitykseen nyt sattui sitten se häirikkö.. Silti, SuRie'lle kaikki kunnia hienosti vedetystä esityksestä - Brava!

10. Serbia Sanja Ilić & Balkanika Nova Deca 🎶 Tämä oli kärkikolmikossani, mutta harmitti todella, että he olivat heti SuRie'n jälkeen, kun se häirikköepisodi oli niin tuore, etten nyt pystynyt sitten nauttimaan täysillä..

💧11. Saksa Michael Schulte You Let Me Walk Alone 🎶 Tästä tulee aina mieleen joku vodafone-mainos, ja odotin logon pomppaavan ruudulle.. Ei pompannut..

12. Albania Eugent Bushpepa Mall 🎶 Autoradiofiilikset.. Kelpoa ajomusiikkia..

💧13. Ranska Madame Monsieur Mercy 🎶 Ranskan viisu oli todella miellyttävä, ja hitusen hypnoottinen.. Tulee varmasti kuunneltua useamminkin..

14. Tšekki Mikolas Josef Lie To Me 🎶 Tämä oli toinen niistä tekoreippailijoista, eikä vaan iskenyt ollenkaan..

15. Tanska Rasmussen Higher Ground 🎶 Tällä kertaa tiesin olla odottamatta genrea, joka olisi sopinut lookiin.. 😂 Mutta ihan kiva..

16. Australia Jessica Mauboy We Got Love 🎶 Ei Euroopassa, eikä mitenkään hyvä..

17. Suomi Saara Aalto Monsters 🎶 Saara veti upeasti ♥♥♥♥♥

18. Bulgaria EQUINOX Bones 🎶 Tämäkin on jotenkin ihan miellyttävä.. Sovitusta olisi ehkä voinut hioa..

19. Moldova DoReDoS My Lucky Day 🎶 En päässyt ohi retro-TV-visailu-fiiliksistä.. Ärsyttävä esitys..

20. Ruotsi Benjamin Ingrosso Dance You Off 🎶 Ihan kelpo ralli, mutta kun se heppu oli niin mielettömän ärsyttävä..

21. Unkari AWS Viszlát Nyár 🎶 Se alkuvaiheen hetkellinen genre-muutos pilaa koko jutun.. Muutenkin, kuulostivat semi-finaalissa paremmalta..

22. Israel Netta Toy 🎶 Korvienraiskaajapaskaa.. Inhoan ihan kaikkea tähän viisuun ja esitykseen liittyvää, paitsi ne maneki neko -kissapatsaat olivat kivoja.

23. Hollanti Waylon Outlaw In 'Em 🎶 Tämä oli se country -Brat Pitt 😂 Toimisi kyllä autoradiossa..

24. Irlanti Ryan O'Shaughnessy Together 🎶 Puuhasin varmaan jotain muuta, kun en vaan jaksa keskittyä siihen Irlannin viisuun..

25. Kypros Eleni Foureira Fuego 🎶 Synkronoidut puskapissaajamissit 😂 Siis biisihän oli ihan kuraa, mutta pelkin visuaalisin avuin näköjään pääsi pistesijoilla korkealle..

💧26. Italia Ermal Meta e Fabrizio Moro Non Mi Avete Fatto Niente 🎶 Tämä oli hyvä, ja tulee varmasti kuunneltua jatkossakin, mutta ehkä hiukan liian vakava viisuralliksi..

Niin siinä sitten kävi, että se israelin korvienraiskaajakura voitti, ja nyt sitä joutuu sitten kuulemaan tulevaisuudessakin - hyisaatana.. Napsautin telkkarin kiinni, ennenkuin se naamanvääntäjä ehti raiskaamaan korvani uudelleen.

En nyt tuoreeltaan löytänyt (/jaksanut pahemmin etsiä) lopullista pistetaulukkoa, jossa riittäisi kommentoitavaa paljonkin - sen lisäksi, että ehdottomasti koko viisuhistorian ylivoimaisesti 💩 paskin 💩 ehdokas IKINÄ voitti tämän vuoden viisut, siellä oli muutenkin kaikenlaista paskaa kärkipuoliskolla, kun taas häntäpäässä oli useampiakin ehdokkaita, jotka todella olisivat ansainneet ainakin paikan kärkikympistä..

Ja Saara.. Monsters oli todella tarttuva, ja finaaliesitys meni ihan nappiin! Silti, sijoitus oli toiseksi huonoin koko finaalista.. Saara olisi TODELLA ansainnut paljon, PALJON paremman sijoituksen.

Vituttaa jo valmiiksi, kun tulevina päivinä on taas netti kukkuroillaan asiantuntijasuomalaisia hinkkaamassa itseään pitkin netin kommenttiosastoja, kuinka "tämä tiedettiin", ja "verorahoja on nyt tuhlattu", yms. tyypillistä paskaa, mitä nyt sisäsiittoisilta ja ahdasmielisiltä suomalaisilta voi odottaa..

Tsemppiä Saaralle - onneksi hänkään ei joudu asumaan Suomessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.