lauantai 2. syyskuuta 2017

Meath-Wicklow-Meath-Wicklow-Meath..


Tiistaina kävin Bray'ssa, mutten viipynyt kovin pitkään, ja ehdin kotiin ennen pahinta ruuhka-aikaa.

Cuddles ilahdutti illalla, olemalla aika pitkään sylissä

 

Karkasin Tim Burton -elokuvasta.. 😂


Syyskuun eka aamu oli utuinen.. Mulla oli melko aikainen lähtö, kun menin heti aamusta Wicklow Town'iin uusimaan ajokorttia - olisi sen voinut uusia lähempänäkin, mutta kun siellä sattui olemaan perjantaina myös Vikings extra casting, niin ajattelin lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla..


Sinne ajokorttipuljuun voi varata ajan, tai sitten voi vaan mennä ja jonottaa, mihin saattaa kulua paljonkin aikaa, tai ei välttämättä ehdi ollenkaan, jos ei ole sitä ajanvarausta. Kannatti kuitenkin mennä aamulla, kun pääsin suoraan asioimaan.

Sitten ajoin sinne keskustaan, mutta en mennyt casting-hotellin parkkikselle, kun ajattelin sen olevan jo täynnä (noiden isojen sarjojen castingiin jonottaa usein tuhansia ihmisiä), vaan menin lähimmälle isolle parkkikselle, jossa olikin mukavasti tilaa.

Olin juuri aikeissa mennä maksamaan parkkilappua, kun viereisen auton naiskuski huikkasi autonsa ikkunasta, ja tarjosi mulle omaa lappuaan, jossa oli vielä 44 minuuttia jäljellä 😃 Kiitin, ja totesin, että ehtisin ainakin kävellä sinne hotellille, ja vilkaista millainen jonotustilanne siellä olisi, ja voisin sitten tarvittaessa käydä maksamassa lisää parkkiaikaa..

No.. Menin paikalle (ja extra castingin pomo, jota en ollut nähnyt muutamaan vuoteen, muisti vielä nimeltä, hih!), ja valokuvajonoa oli jonkin verran, mutta kun olin pikatäyttänyt oman lomakkeeni, jonoa ei ollut ollenkaan, ja pääsin suoraan kuvattavaksi! (Tukka oli kyllä ihan sotkuinen, mutta eipä tuo niin haittaa, kun pituutta kuitenkin riittää..)


Oli liian aikaista mennä Bray'hin, joten menin Cullenmoren Subway'hin aamupalalle..


Jatkoin sitten puolenpäivän jälkeen Bray'hin, ja poikkesin matkalla Greystonesin LIDLiin, josta hain halpaa kissanruokaa ulkokissoille, maitoa, leipää, vitamiineja ja tuoremehua..

Syötiin myöhemmin pihvit muussin, paistetun sipulin, ja herneiden kera.. Nom..


Pushy: "Kiitos, Papa, kun ostit minulle tämän uuden parisängyn.." 😂

Katsottiin Annabelle: Creation - se oli aika tuuba.. Nukkekoti oli kyllä kiva!

Lähdin jo kymmenen maissa kotia kohti.

Cara oli koko illan tosi tuhma, kun olen ollut nyt niin paljon poissa, eikä Cuddles leiki hänen kanssaan.. Raukalla on tylsää, ja tekee sitten kostoksi pahojaan, kun olen kotona..

Toivottavasti lauantain sää on tarpeeksi hyvä, että voidaan ulkoilla Caran kanssa, niin saisi hiukan poltettua energiaansa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.