maanantai 21. elokuuta 2017

Remppaviikonloppu, ja viikkorytmi ihan sekaisin


Otin torstaina taas kuvan avocado-kaksosista 😃


Olin siis Caran syntymäpäivänä kotona, ja pidin pizza-päivän.. LIDLin neljän juuston pizzaa (varmaan yksi halvimpia pakaste-pizzoja, ja yksi parhaita, kun hiukan pimppaa..), johon lisäsin kabanossia ja basilikaa, sekä yhden aiemmin mainitsemani kana-kalkkuna-jutun..


Synttärisankarin iltanokoset, ja toisessa kuvassa oma lukuhetkeni ennen unia..


Perjantaina Bray'hin, aamiainen mukana (soodaleipää ja avocadoa)..

D kokkasi myöhemmin - pihvi, muussi, sipulia ja sieniä.. Nom..


En nyt muista mitä kaikkea puuhattiin perjantaina, mutta tuossa nyt kuva olohuoneen uudesta kattolampusta.. Tosi kiva tunnelmavalo - tarpeeksi kirkas, että näkee hyvin esim. lukea, mutta kun valospotit on suunnattu seinille / nurkkiin, niin tuohon keskelle huonetta jää sellainen mukavan himmeämpi kohta, eikä telkkariruutuun heijastu valoja..


Syötiin vielä perjantaina ilta-pizzat, ennenkuin lähdin kotiin.

Menin kuitenkin heti seuraavana päivänä uudelleen Bray'hin, kun sänkytoimitus oli tulossa, ja D:lla oli muutamaksi tunniksi menoa, eli olisin sitten tarvittaessa paikalla. Ehdin myös raivata kamaa poistolavapussiin ja ullakolle.. (Kuvassa valmiiksi paloiteltuja välipalahedelmiä, jotka pakkasin aamulla mukaan..)


Ai joo - tämä räpsy on lauantain aamuaurinkoa, ennenkuin lähdin Bray'hin..


Syötiin lauantai-iltana kiinalaista, kun itse olin ollut voikoilla ja hedelmillä koko päivän, eikä D ollut syönyt kovin paljoa, vaikka oli ollut ruokapatojen äärellä..


Kotona huvitin itseäni Snapchatilla..


Ja sunnuntaina taas Bray'hin, kun tekemistä on edelleen paljon..

Sinne mennessä, Shankillin liikenneympyrästä Royal Hotel'in parkkikselle asti, edessäni ajoi joku totaalinen kusipää.. Sellainen piikkitukkainen nuori heppu, joka kuvitteli olevansa koko maailman kuningas.. Blokkasi minut jo liikenneympyrässä (ajaen keltaiseen laatikkoon..), ja kun kaupunkiliikenne mateli sitten tietöiden takia, heppu plarasi koko ajan puhelintaan, ja välillä piti herätellä äänitorvella, kun heppu ei facebookittamiseltaan havainnut, että liikenne eteni taas.. (Piti välillä puhelinta sen verran koholla, että näin omasta autostani hänen Facebook-ilmoituksensa!!!) Hänellä oli juomatölkkikin työn alla.. Ihmisiltä, jotka plaraavat ajaessaan puhelinta, pitäisi amputoida raajat. (06-KE-10825, 2006 Ford Focus NT LX 1.4 (80PS) 5D, BODY TYPE 5 Door Hatchback, FUEL TYPE Petrol, COLOUR Blue, TRANSMISSION Manual)

Pushy kerkesi korkkaamaan uuden sängyn 😂


Sänky on toistaiseksi nurkassa, kun peittää korjausta vaativan kohdan lattiassa, sekä kestolikaisen kohdan kokolattiamatossa.. Matto päätynee sekin kaatopaikalle, mutta saa nyt toistaiseksi olla paikoillaan, kun kys. huone on OK sellaisenaan..


Sain raivattua huoneen melko siedettävään kuntoon.. Uuden kattolampun voisi vielä hommata kuluvalla viikolla.. Tuo on sellainen kammottava mummolamppu.. Uudet verhotkin ovat ostoslistalla..


Olin trimmannut kynnet lyhyiksi, mutta repeilivät silti puuhatessa - ja kipeästi.. Nyt olen trimmannut ne jo ihan tumpeiksi, mutta vas. etusormi tarvitsee silti laastaria, tai kynnen reuna tarttuu kipeästi kaikkeen..


Su-ma yönä on katsottava tuoreet jaksot Game of Thrones'ia ja Twin Peaks'ia, joten sovittiin, että pidän maanantaina taukoa rempasta. Toin tosin pinon pyyhkeitä mukanani, ja pesin ne, kun rempattavassa keittiössä on hankalaa pestä pyykkiä - katsotaan josko pitää tehdä sama juttu myös D:n vaatteille..

Uudet sohva + nojatuolit oli toimitettu maanantain aikana.. Odotan innolla, että pääsen testaamaan huomenna! Tai testasin tietty kaupassa, mutta se on eri juttu..

Eteinen on edelleen melkein kokonaan tapetoimatta ja maalaamatta, eli se on nyt huomisen päähomma, ja keskiviikkona sitten ahkeraa maalaamista..

Vielä olisi paljon roinaa ja huonekaluja, jotka ovat menossa poistoon, mutta se pussi on jo niin täynnä, ettei sinne mahdu mitään, eli niille kamoille on vaan löydettävä joku paikka, tai laitettava paloiksi ja palat toistaiseksi ullakolle, kunnes ehditään hommaamaan uusi, pienempi poistopussi..


Maanantai on mennyt ihan huomaamatta - oli kyllä ihanaa saada vaan olla..

Piti lukea kirjaa, mutta en ole "ehtinyt", kun pesin muutaman koneellisen pyykkiä, skypetin, tiskasin kasaantuneita astioita, kun en ollut muutamaan iltaan ehtinyt/jaksanut, jne..

Nyt pitää pestä hiukset ja mennä nukkumaan, että jaksan taas aamulla mennä Bray'hin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.