keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Toukokuun toinen viikko, ja hiukan kolmattakin..


Toukokuun toisen viikon maanantaina iski tauti.. Vilustuin viikonloppuna, kun oli yksi kylmä yö, enkä ollut osannut varautua - talossa oli aamulla vain n. 14 astetta lämmintä.

Kun nyt ei oikein olisi aikaa eikä rahaa mennä lekurille, hain pikaisesti apteekista troppia.. Suosittelivat Benylin-yskänlääkettä, jossa on antihistamiinia. Siitä olikin apua, mutta se väsyttää niin paljon, ettei voi ottaa esim. aamulla, jos on ajettava autoa. Lukaisin sivuvaikutuslistaa, ja siellähän oli vaikka mitä..

Tiistaina ei todellakaan olisi huvittanut lähteä minnekään, kun oli kurja olo ja väsytti, mutta oli pakko hakea ne kissaloukut Greystonesista, ja vietin sitten sen illan Bray'ssa.


Keskiviikkona kävin ostamassa puolikkaan grillatun kanan, ja sardiineja - kissanloukkuhoukuttimeksi.. Pesin myös ne loukut ja kuljetuslaatikot, kun edellinen lainaaja oli palauttanut ne tosi likaisina..

Olin niin kipeä, ettei edes grillikana maistunut - sitä kun olisi riittänyt siis itsellekin ruuaksi.


Viritin loukun patio-oven eteen, ja muutaman minuutin kuluttua, RuaRua seurasikin houkutusnappuloita, ja sain hänet kiinni!


Kannoin hänet kylppäriin, ja hetken hän oli peloissaan, mutta rauhoittui sitten..


Kuvassa siirto kuljetuslaatikkoon..


Sitten, Little Mami tuli Scáth'n kanssa patiolle, ja sain Scáth'nkin hetkessä kiinni! (Harmitti, että jouduin tekemään sen emonsa silmien edessä - toisaalta, ehkä se oli hyvä juttu, niin Little Mami tiesi sitten minun ottaneen pennut kiinni, eikä olisi täydessä epätietoisuudessa..)

Scáth meni ihan paniikkiin, mutta kun kannoin hänetkin kylppäriin, ja näki veljensä chillailevan toisessa häkissä, rauhoittui heti.

Vanhemmat, Little Mami ja Hansom, olivat patiolla, ja selitin heille, että lapsensa menevät nyt uuteen kotiin.. Riisti kuitenkin sydämestä..


Molemmat viettivät yön kuljetuslaatikoissa, kylppärin lattialla.. Heillä oli siellä vettä ja ruokaa..


Laitoin päälle tyynyliinoja, antamaan turvallisuudentunnetta.. Jätin vain yhden sivun avoimeksi, ja kävin toisinaan vilkaisemassa ja juttelemassa rauhallisesti.. Olivat molemmat ihan rauhallisia.


Aamulla (to) piti hiukan vaihdella laatikoista toisiin, että sain ruoka- ja vesikipot otettua pois..

Jätin RuaRuan yhteen omista kantolaatikoistani, mikä osoittautui huonoksi ideaksi.. Olin nimittäin vasta alkumatkassa Naasin liepeille, kun pieni punainen Houdini onnistui vapauttamaan itsensä laatikosta (jonka lukituksen olin kuitenkin tarkistanut huolella ennen lähtöä!!!), ja hillui sitten lopun matkaa pitkin autoa.. Otti aurinkoa takaikkunalla, kierteli tutkimassa autoa, lojui etuikkunalla..


Ajoin ensin M:lle, missä oli tarkoitus vaihtaa autoa, ennalta sovittua IKEA-reissuamme varten, niin että vietäisiin ohimennen kissat uuteen kotiinsa, kun itse en tiennyt mikä alueen taloista oli kyseessä..

Emme kuitenkaan voineet vaihtaa autoa, kun olin jumissa omassani - oven avaaminen olisi ollut liian iso riski, kun RuaRua olisi voinut livahtaa ulos väärässä paikassa..

M ajoi sitten edeltä, ja seurasin häntä kissojen uuteen kotiin..

En mitenkään saanut RuaRuaa kiinni autossa, mutta pääsin kuitenkin itse poistumaan autosta, ja sain napattua Scáth'n kuljetuskopassaan mukaani.

Kannoin Scáth'n heille sisään, ja vapautin kantokopasta ..... Scáth veti kilarit, hyppi metrin korkeudelle vasten lasiovea, pyrkien ulos, kiipesi sitten oviverhoihin, josta singahti avokeittiöön, pyyhkien kaikenlaista työtasolta lattialle, ja onnistui sitten avaamaan toisen liukuoven, poistuen takapihalle ja juosten pois..

Meni siis koko homma ihan ahterilleen..

Sitten yritimme saada RuaRuaa kiinni autosta, ja uusi ihmis-Papa saikin hänet hetkeksi kiinni, mutta RuaRua panikoi, ja onnistui hänkin juoksemaan pois..

Sovimme, että G (=kissojen uusi Papa) ilmoittelisi kuulumisia, ja jos tarvis, veisin kissojen ulkomajan sinne, kun siinä on tuttu haju..

Onneksi, Scáth ainakin on havaittu sittemmin ruokailemassa myöhään iltaisin heidän takapihallaan, ja olen melko varma, että RuaRuakin on maisemissa. Se on turvallista seutua heille, kun talojen takana on peltoja, ja alueella on vain yksi pieni maalaistie, jossa pelkkää asukasliikennettä yms. Vaikka siis pysyisivätkin ulkokissoina, ruokinta pelaa, ja suojaisia paikkoja on tarjolla.


Jatkettiin sitten (yhdellä autolla) IKEAan, jossa pakollinen lounas, ja shoppailua. Itse ostin vain kehyksiä, sekä hiukan pikkupullia ja Marabou-suklaata.

Oltiin reissun jälkeen todella naatteja..


Nam - pullaa..


Perjantainakin oli pakko lähteä reissuun, kun oli palautettava ne kissaloukut ja kantokopat - onneksi vain Bray'hin, missä yksi tuttuni oli aikeissa ottaa kiinni pari koditonta kissaa viikonloppuna (leikattavaksi).

D oli tehnyt tosi hyvää kanapataa, ja muussia..


Lauantaina lojuin kotisohvalla, ja katsoin Euroviisuja, joista kirjoitinkin jo erikseen..


Sunnuntainakin oli kaunista..

On ollut todella ikävä kissanpentuja, kun olin kuitenkin seurannut heidän kasvamistaan ihan koko ikänsä - ja raastava tunne, että rikoin heidän perheensä, vaikka se nyt olikin pidemmän päälle heille parempi juttu..

Stressaan edelleen, mitä Little Mamille, Hansomille, ja GinGinille tapahtuu.. En halua jättää heitä, kun kukaan ei ruokkisi! No, on tässä onneksi vielä jokunen viikko aikaa..


Paahtoleivässäni oli Homer Simpson..


Sunnuntaina viimeistelin vielä pari Kolmisormiotusta, ja kehystin ne kaikki isommat. Kehysten vaneripöly ei tehnyt hyvää keuhkoilleni.. Seuraavalla kerralla on laitettava huivi naaman eteen..


Maanantaina lähdin Naasiin, ripustamaan näyttelyä.. Duck & Cup Café oli kiinni, eli sain ripustaa ihan rauhassa..

Lähiparkkiksella oli vain yksi nurkkapaikka, johon oli pakko laittaa auto, vaikka mietin että saattaisin jäädä sinne mottiin, jos joku tumpelo parkkeeraisi sopivasti.. Ei kuitenkaan tarvinut maksaa, kun olin just menossa ostamaan parkkilippua, niin yksi nainen oli lähdössä, ja antoi minulle oman lippunsa, jossa oli 18:30 asti aikaa!


Isot taulut jäivät C:n ripustettaviksi, kun teatterissa oli juuri harjoitukset, eikä hän voinut sen takia hakea tikkaita..


Jätin hänelle myös joitakin pikkutauluja ripustettaviksi, että ryhmät näyttäisivät paremmilta takaseinällä..


Purplo-lohikäärme grillasi Redlon makkaran..

Kun olin poistumassa paikalta, huomasin parkkiksella, että kaksi tumpeloa todella OLI motittanut autoni sinne nurkkaan, vaikka olisi ollut tilaa parkkeerata niin, että minäkin olisin saanut ajettua sieltä pois..

ONNEKSI kuitenkin, toinen tumpeloista sattui tulemaan juuri samaan aikaan autolleen, eli pääsin sitten poistumaan ilman pidempää odottelua..


Kävin M:n luona huoltotauolla - M teki banaani-kookosvohveleita, nom!

Kotimaisemissa hain vielä tankin täyteen bensaa, lisää Benylinia apteekista (nyt kun olen vihdoin ehtinyt levätä ja ottaa säännölliset tropit..), ja pakolliset ruokaostokset SuperValusta..

Siellä oli Tuc-keksit ja Philadelphia-juustot tarjouksessa, joten napostelin sellaisia kotona, kun en oikein muuta jaksanut..


Olo on jo kohentunut huomattavasti, mutta yskä vaivaa edelleen, eli jatkan Benylinin ja levon parissa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.